Raijat ja Reinot ne harrastaa

Minun harrastukseni -tapahtumat tutustuttavat esimerkiksi kirjoittamisen mahdollisuuksiin, puutarhanhoitoon tai vaikkapa kädentaitonäyttelyyn.

Ryhmätoiminta voi johdattaa kokonaan uusien harrastusten ääreen. Ikääntyneiden ihmisten ideoiden ja toiveiden pohjalta kehitettiin Raijat ja Reinot ne harrastaa! -käytäntö, joka on saavuttanut suuren suosion. Useilla ikääntyneillä on aikaa ja tarvetta saada arkeensa uutta sisältöä työelämän jälkeen. Minun harrastukseni -tapahtumia järjestetään kerran kuukaudessa. Esiteltävä harrastus on osallistujien toivoma ja yhdessä sopima.

Tapaamisissa tutustutaan esimerkiksi kirjoittamisen mahdollisuuksiin, järjestetään osallistujien töistä kädentaitonäyttely ja perehdytään puutarhanhoitoon. Tarjonta ja kysyntä kohtaavat: harrastuksestaan kertova saa esitellä hänelle itselleen tärkeää asiaa ja kuulolla olevat voivat saada innostuksen itselleen sopivaan uuteen toimintaan.

Lievestuoreen Palvelukeskusyhdistys ry

Toimintamalli Innokylässä