Navigaatio

Uutiset

30.8.2016 klo 10:00

Kokeilukulttuurin helmiä esittelyssä eloisilla päivillä

Raha-automaattiyhdistyksen Eloisa ikä -ohjelman 11. verkostopäivillä pääroolissa olivat yhdeksän päättyvän hankkeen aikaansaannokset ja opit. Teemaverkostoissa työskentelyä jatkettiin mm. etsivän ja löytävän vanhustyön ja MuistiMike-työvälineen kehittämisessä ja eloisan maaseutuverkostossa.

Helsinkiin 30.-31.8.2016 kokoontuneet vanhustyön kehittäjät työskentelevät ohjelmassa mukana olevissa järjestöissä eri puolilla Suomea.
Eloisa ikä -ohjelman verkostopäivät järjesti Vanhustyön keskusliiton (VTKL) ohjelmakoordinaatio ja päivien puheenjohtajana ja juontajana toimi ohjelmapäällikkö Reija Heinola.
- Olemme ohjelmassa pyrkineet luomaan ilmapiirin, jossa uskalletaan tehdä kokeiluja. Ohjelman tarkoitus on luoda uudenlaista voimavaralähtöistä vanhuuskulttuuria, jossa ikääntyeet ihmiset ovat toimijoita, kertoi Heinola. Kannustamme verkostopäivien osallistujia ja muita aiheesta kiinnostuneita mukaan keskusteluun ja kehittämiseen sosiaalisessa mediassa tunnisteella #eloisaikä ja/tai #eloisasti.

Ensimmäisen päivän avauspuheenvuorot pitivät toiminnanjohtaja Satu Helin VTKL:sta ja erityisasiantuntija Elina Varjonen Raha-automaattiyhdistyksestä. 
Päivän ohjelmassa oli päättyvien hankkeiden paneelikeskusteluja, joissa tuotiin esille projektityön elinkaarta, kiteytettiin verkosto- ja yhteistyön oppeja. Tavoitteena oli löytää eloisan projektityön menestystekijöitä sekä esitellä merkittäviä tuloksia ja vaikutuksia.
Vuoden 2016 lopussa päättyviä eloisia hankkeita ovat Helsingin Alzheimer-yhdistyksen Liikunnan iloa -hanke, Kanta-Hämeen Muistiyhdistyksen Lähde-hanke, tamperelainen Likioma-hanke, turkulainen IKÄTUKI-hanke, porilainen DiaPuisto -hanke ja Särkisalokotiyhdistyksen Yhres etteskesi -niminen hanke. Valtakunnallisten järjestöjen päättyviä hankkeita ovat Setan Yhdenvertainen vanhuus -hanke, Suomen Setlementtiliiton Yhdessä mukana ja Suomen Mielenterveysseuran Mirakle. http://www.eloisaika.fi/hankkeet/

Toisena verkostopäivänä työskenneltiin Open Space -työpajoissa syntyneiden teemaverkostojen sisältöjä hioen. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että esimerkiksi kulttuurisen vanhustyön parissa toimiville hankkeille tarjoutui mahdollisuus verkostoitua, jakaa tietoa keskenään ja suunnitella yhteistä vaikuttamistyötä ja ulostuloa ohjelman viimeisenä toimintavuotena 2017, kertoi ohjelmakoordinaattori Katja Helo Vanhustyön keskusliitosta. 

Ladataan...
Ladataan...